torstai 13. marraskuuta 2014

LOISTAVA TREENI

Tällä viikolla treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin ja juoksu on kulkenut ihmeellisen hyvin. Malttaakohan tässä kuitenkaan talveksi vähentää juoksemista... On tämä vaan niin loistavaa silloin kun kulkee :)

Tiistaina huippu juoksufiilis jatkui, kun vuorossa oli hallitreenit. Hieman meinasi lähtiessä olla väsynyt olo, kun treenejä piti odotella seitsemään asti, mutta siellä se väsymys taas hävisi. Ohjelmassa oli noin parin kilsan vetoja minuutin palautuksin. Tarkoitus oli juosta neljä ensimmäistä vetoa 4:45-5:00/km ja viimeinen veto vähän kovemmin, noin 4:30/km vauhdilla. No, ihan ei mennyt niin kuin suunnittelin, kun juoksu kulkikin niin hyvin. Neljän ensimmäisen vedon vauhdit olivat 4:36-4:41/km. Parin ensimmäisen vedon jälkeen yritin hieman hidastaa vauhtia, mutta ei se siitä hidastanut vaan juoksu tuntui entistä paremmalta. Annoin sitten vaan mennä enkä yrittänyt enää hidastaa tahtia. Koska ensimmäiset vedot meni jo hyvää vauhtia, piti viimeiselle kiristää vauhtia vielä enemmän. Viimeisen vedon keskivauhti oli 4:11/km. Treenin jälkeen olo oli taas aivan loistava ja ihmettelin vain, miten hyvät vauhdit irtosi tänään niin kevyesti. Seuraavana päivänäkin oli vielä hyvä fiilis hyvin sujuneiden treenien vuoksi :)

Vaikka vedot tulikin juostua suunniteltua kovempaa, ei vauhti tuntunut pahalta. Viimeisen vedon viimeinen kierros kävi jo vähän voimille, mutta liian pahalta ei tuntunut missään vaiheessa. Treenin kokonaispituus oli 11 km. Alkulämmittely jäi tällä kertaa vähiin ja vaikka yleensä on tapana tehdä loppuverkka kovempien vetojen jälkeen, niin tällä kertaa se unohtui.

Tänään palauttelin kevyellä kävelylenkillä koiran kanssa.

6 kommenttia:

  1. Oho tuota viimeisen vedon vauhtia!! Aikamoisia vetoja muutenkin lyhyellä palautuksella. Aivan upeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Innoissaan täällä ootellaan jo seuraavia treenejä. Tänään varmaan vielä kevyttä hölkkää koiran kanssa. Kivoja lenkkejä sinulle viikonlopulle :)

      Poista
  2. Hienoja vetoja! Millä seuraat vauhtia hallissa? Vai lasketko kierrosaikojen perusteella? Mulla kanssa eilen hyvä, mutta rankkareeni ja lumessa tottakai... Pitkät intervallit 5-4-3-2-1 km, niin että ekat 5km vauhti oli tasan 5 ja siitä sitten aina 10 sekunttia nopempaa kilometri vauhtia perveto :) Juoksin treenin juoksukerhon kanssa ja tein kuolemaa ja jalat jäykistyivät, mutta välillä tekee ihan hyvää potkia itseään ja antaa pikkaisen ekstraa. Ehkä sykkeet olivat liian korkeat tuon tyyppiseen treeniin, mutta en välitä siitä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sisätreenejä varten mulla on Garminin mittariin se kenkään kiinnitettävä foot pod. Sen avulla nään vauhdit.
      Kovat treenit ollut sullakin, lumen vuoksi varmasti vielä extra rankat. Joo välillä on kiva vetää itsensä ihan piippuun. Jälkikäteen on usein loistava fiilis :) Kiitos muuten treenivinkistä, tuollaista voisin itsekin joskus testata.

      Poista