perjantai 30. tammikuuta 2015

TAMMIKUUN TREENIT

Tammikuun treenit on melkein tehty, joten katsotaanpa hieman miten kuukausi sujui. Jouluna päätin osallistumisesta Prahan puolikkaalle, joka on maaliskuun lopussa, joten tammikuun alusta aloin treenaamaan taas ohjelman mukaan. Ohjelman mukaan treenaamisen olen kokenut tosi mielekkäänä ja helppona. Itse ei tarvitse kuin tehdä ne treenit ja vähän kuulostella kroppaa onko treeniä sopivasti, liikaa tai liian vähän. Ohjelman myötä saan itsestäni myös hieman enemmän irti. Monesti vauhtikestävyystreenit tuntuvat lopussa jo aika pahalta, mutta ohjelman vuoksi jaksaa vetää vielä ne viimeiset vedot tai sen viimeisen kymmenen minsaa.

PK lenkillä.




Suunnitelmissa oli juosta tammikuussa neljä kertaa viikossa ja käydä kerran viikossa salilla ja koriksessa. Keskiviikon sali ja koris jäi kuitenkin yhteen kertaa, kun tällä viikolla ei ollut tarpeeksi pelaajia ja edellisellä viikolla pelit peruuntui penikoiden vuoksi pidetyn levon vuoksi. Kuukauden ankein juttu olikin nuo jalkavaivat, jotka vähän säikäyttivät. Onneksi kuitenkin hieronnat ja viikon lepo tuntui auttavan ja nyt tilanne näyttäisi aika hyvältä. Kivointa puolestaan oli minulle uudenlaiset treenit eli pk vk yhdistelmätreeni sekä peruskestävyyslenkit, joissa vaihdellaan vauhtia pk-alueella. Näitä molempia voisi tehdä jatkossakin. Tammikuussa uutta oli myös hieronta, jossa tuli käytyä siis kaksi kertaa. Jatkossa hierontaa voisi harkita myös kisojen jälkeen palautumisen edistämiseksi. Tammikuuhun kuului myös ensi tapaaminen  Kuopio Maratonin sometiimin kanssa. Yleensä tulee juostua yksin, joten kaikki tällaiset "ylimääräiset" juoksuun liittyvät jutut ovat aika kivoja. Kuopio Maraton blogiin postailemme vuoroviikoin. Ensi viikolla aloittaa Jaana ja minun vuoroni alkaa viikolla 10.

Tammikuuhun sisältyi juoksun lisäksi 1-3 lyhkästä lihaskuntotreeniä viikossa, pääosin keskivartalotreeniä. Lisäksi koiraa tulee ulkoilutettua aina joitakin tunteja viikossa ja venyteltyä tulee lähes joka ilta tai ainakin niinä päivinä, kun on juossut.

Koiran ulkoilutusta jäällä.




Kokonaisuudessaan ihan kiva treenikuukausi, ilman noita jalkavaivoja olisi luonnollisesti ollut vielä parempi. Helmikuulta toivon jo hieman keväisempiä kelejä ja tietysti sitä, että jalat pysyisi kunnossa.

3 kommenttia:

  1. Moi! Meinaatko lähteä Prahaan ennätys mielessä vai säästeletkö sitä Kuopioon saakka? Tsemppiä treeneihin, toivottavasti jalkavaivat pysyy nyt poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kyllä Prahassakin varmaan tulee juostua niin kovaa, kun vaan pääsee, mutta ennätys on varmaan aika tiukassa, joten katsotaaan miten käy. Eniten siinä mietityttää se, että miten hyvin siellä pääsee juoksemaan, kun porukkaa on niin paljon. Kuopiossa ajattelin juosta kokonaisen, tosin pitää kevään kisat juosta ensin ja miettiä syksyä tarkemmin vasta sitten. Pitää Prahan lisäksi ainakin vielä toinen puolikas juosta, mutta vielä en tiedä missä.

      Poista
    2. Aivan, ei ollutkaan sama matka molemmissa. Lukasin linkkaamaasi juttua Kuopioon valmistautuvista maratoonareista ja jotenkin sotkin tuon Prahan kokonaiseksi myös. Hyvät on kisasuunnitelmat!

      Poista