maanantai 19. tammikuuta 2015

TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 3

Viikko vaihtui taas, joten tehdäänpä pieni treeniviikkokatsaus viime viikkoon. Treenit alkoi taas tiistaina hallilla. Juoksin kolme neljän kilsan pätkää parin minuutin palautuksilla. Yksi pätkä sisälsi kolme kilsaa vauhtikestävyyttä ja sen päälle kilsa maksimikestävyyttä. Treeni kävi sen verran voimille, että pikkusen jo mietin jätänkö viimeiset neljä kilsaa juoksematta. Onneksi kuitenkin jatkoin, koska ihan hyvin sen viimeisenkin pätkän jaksoi sitten kuitenkin juosta. VK-osuuksien vauhdit oli 4.50-4:55/km ja MK:t 4:02-4:07/km. Alkuun ja loppuun verkkailin pari kierrosta.

Keskiviikkona vuorossa oli pitkästä aikaa salia ja korista. Odotin, että jalat olisivat hieman väsyneet tiistaina treeneistä, mutta koris tuntuikin tällä kertaa aika kevyeltä. Koriksessa pyöräytin nikkani, mutta onneksi selvisin säikähdyksellä eikä käynyt pahemmin. Torstaina ohjelmassa olisi ollut tunnin PK-lenkki, mutta hieronnan vuoksi se jäi välistä. Perjantaina pidin vielä lepopäivän, koska jalat tuntui sitä hieronnan jäljiltä tarvitsevan. Mitään sen kummempaa eroa en ole jaloissa hieronnan jälkeen huomannut. Vielä eilen sääret oli käsittelystä hieman kosketusarat.

Sunnuntaina tarkeni :)

Lauantaina juoksin kivan PK VK yhdistelmätreenin, josta kirjoitinkin jo aiemmin.  Eilen oli sitten tuttuun tapaan vuorossa viikon pitkälenkki. Hieman mukailin jo uudistunutta Kuopio Maratonin reittiä, mutta pitää keväämmällä käydä testaamassa reitti ihan kunnolla. Rauhalliselle 105 minuuttiselle kertyi eilen mittaa 17,9 km. Onneksi nyt sattui viikonlopulle noin lauhat kelit. Juoksu kulkee paljon paremmin kevyemmässä vaatetuksessa.

Ma: Lepo
Ti: Hallitreeni: VK:t 4:50-4:55/km + MK:t 4:02-4:07/km yhteensä 12 km + verkat
Ke: Sali + koris
To ja Pe: Hieronta ja lepo
La: PK 45 min 7,9 km, 5:40/km + VK 30 min, 6 km, 5:01/km
Su: PK pitkä 105 min, 17,9 km, 5:50/km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti