keskiviikko 16. joulukuuta 2015

HALLILTA VAUHTIA TREENEIHIN

Eilen juostiin taas viikon reippaampi treeni eli vauhtikestävyyttä hallilla (VK1 40 min + VK2 2km). Eihän se sisällä juokseminen aina ihan herkkua ole, mutta kiva kun ei aina tarvitse ulkonakaan liukastella tai muutenkaan välittää säästä. Muista juoksijoista saa myös kivasti tsemppiä omaan juoksemiseen. Eilenkin meinasin jättää ensimmäisen pätkän puolentunnin mittaiseksi, mutta jatkoin sitten kuitenkin vielä muiden perässä noin kymmenen minuuttia. 

Mittaristani ei edelleenkään irtoa sisällä oikeita vauhteja, joten vedin treenin taas sykkeen perusteella. Tavoitteena oli tuon 40-minuuttisen ajan pitää syke välillä 172-178. Kivasti tämä onnistuikin, koska treenin keskisyke oli lopulta 173. Vauhdin veikkaan olleen ehkä noin 4:40-4:50/km. Alussa juoksu sujui kivasti ja ensimmäinen 20 minuuttia tuli täyteen yllättävän nopeasti. Pikku hiljaa juoksu alkoi kuitenkin tuntua hieman raskaammalta ja sykekin nousi loppu puolella jo välillä päälle 178. Hieman pyrinkin lopussa hiljentämään vauhtia, jotta saisin sykettä hieman laskettua eikä treenistä tulisi rankempaa kuin oli tarkoitus.

Muutaman minuuutin huilasin välissä ja sitten oli tavoitteena juosta vielä kaksi kilsaa alkua reippaammin. Tuo 40 minuuttinen kävi jo lopussa voimille, joten hieman epäilin miten saan enää vauhtia kasvatettua. Yllätykseksi vauhtia kuitenkin löytyi ihan hyvin ja tätä reippaampaa kahta kilsaa olikin kivempi juosta kuin edeltävää 40 minuuttista. Toki vauhti tuntui hieman reippaalta, mutta täysiä en yrittänyt vetää, joten se ei tuntunut ylivoimaiselta. Aikaa kahteen kilsaan meni 8:38 ja keskisyke oli 183. Tämän vedon jälkeen treenistä jäi hyvä fiilis enkä ollut liian hyytynyt vedon jälkeen.

Alla olevilla Adioksilla vedin eilisen hallitreenin. Tämä malli on sopinut minulle hyvin, mutta hieman olen pettynyt, että niihin ilmestyi jo ensimmäinen reikä. Toki kengät ovat olleet keväästä asti aktiivisessa käytössä, mutta niiden rinnalla olen käyttänyt yhtä ahkerasti toisiakin juoksukenkiä. Nämä eivät ole ensimmäiset kengät, joista hajoaa päällinen ennen kuin kengät muuten olisi juostu loppuun, mutta silti aina yllätyn, kuinka vähän aikaa kengät kestävät ehjänä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti