perjantai 4. joulukuuta 2015

MARRASKUUN TREENIT 2015

Apua, jo joulukuu!! Tässäpä siis katsaus marraskuun treeneihin. Ensimmäisellä viikolla treenit kulkivat hyvin. Mukaan mahtui juoksua sekä yksin että koiran kanssa, lihaskuntotreeniä sekä kotona että salilla ja lisäksi vielä yksi korisvuorokin. Varsin hyvä aloitus marraskuulle siis.

Toinen viikko sisälsi tavallista enemmän menoja ja treenit jäivät hieman tavallista vähemmälle. Sain kuitenkin mahdutettua mukaan pitkän lenkin, pari lyhyttä lenkkiä sekä salia ja korista. Kolmannella viikolla ehdin puolestaan hyvin treenaamaan. Treenit poikkesivat hieman edeltävistä viikoista., kun tiistaina alkoivat talven hallitreenit ja torstaina kävin joogatunnilla. Lähiaikoina olen juossut pääosin vain pk-lenkkejä, joten hallitreenit toivat vauhtikestävyystreenit taas mukaan ohjelmaan. Joogasta en innostunut edelleenkään. Kuukauden huonoin lenkki sattui tälle viikolle, kun piti ensimmäistä kertaa juosta tänä talvena lumella. Tuntui kuin olisi paikallaan juossut. Ne lumet kuitenkin sulivat nopeasti ja loppu kuun sai taas nauttia sulista teistä.


Neljännellä viikolla treenit olivat taas hieman monipuolisempia, kun juoksun lisäksi testasin LadyLinen ohjattuja tunteja. Viikon paras treeni oli kuitenkin viikon pitkis, jonka venytin pitkästä aikaa 20 kilsaan.


Kokonaisuutena kuukausi oli aika hyvä. Juostua tuli muiden treenien vuoksi tavallista vähemmän, mutta kerrankin liikkuminen oli monipuolisempaa. Kuukauteen mahtui monta hyvin sujunutta lenkkiä ja lihaskuntotreenejäkin oli kiva tehdä. Salitreenit olivatkin melko tehokkaita ja ne tuntuivat kropassa aina pari päivää. Ohjatut tunnit olivat ihan kivoja, mutta ei sellaisia joihin olisi pakko päästä uudestaan. Oikeastaan vaan vakuutuin siitä, miten hyvä, monipuolinen ja tehokas liikkumismuoto juoksu on :) Marraskuussa muut menot sotkivat hieman treenikuvioita, mutta näin talvella ei niin haittaa vaikka joku treeni jäisikin välillä välistä. Hieman olen jo alkanut miettiä kevään treenejä ja kisoja, joten juoksuinnostus tässä ei ainakaan laantunut :)

Oletko muuten jo huomannut, että MyNextRunin sivuilla on haastateltu mm. juoksubloggaajia. Minun haastatteluni pääset lukemaan tästä.

2 kommenttia:

  1. Niinpä, joulukuu tuli ihan yllättäen! Vantaalla ei vielä ole lunta näkynyt, kaipaisin sitä jo. Kesän sai lenkkeillä sateessa ja nyt saa puoli talvea lenkkeillä sateessa, vaihtelu olisi kivaa...

    Kuntosalikorttini hintaan kuuluvat myös ryhmäliikuntatunnit mutta en ole niistä vielä innostunut. Pari kertaa kävin pilateksessa mutta se ei ollut minun juttuni. Tuntui että suurin osa tunnista maattiin ja hengiteltiin, varsinaisia liikkeitä oli muutama ja toistoja vähän. Ehkä pitäisi käydä useampi kerta niin huomaisi vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälä tuli loppuviikolla taas lunta, mutta näyttää siltä, että tänään sulaa loputkin pois. Vaikka juoksu oli vähän vaikeaa, niin kiva kun oli hetken edes hieman valoisampaa.

      Ryhmäliikuntatunneissakin on varmasti hyviä, kunhan löytäisi niistä itselleen mieluisan. Minun oli tarkoitus testata vielä muutamaa tuntia, mutta en sitten ehtinytkään. Kehonhuoltotunneilta odotin paljon, mutta niiden jälkeen totesin, että saan enemmän hyötyä, kun jatkan kotona venyttelyä ja rullailua. Mutta voihan se tosiaan olla niin, että pitäisi käydä useamman kerran, jotta niihin pääsisi kunnolla sisään.

      Tsemppiä talven treeneihin, jospa se lumi sataisi jossain vaiheessa sinnekin :)

      Poista