lauantai 9. tammikuuta 2016

KISASUUNNITELMIA KEVÄÄKSI

Loppuvuoden kevyemmän jakson jälkeen, aloitin viime viikolla taas treenaamaan hieman suunnitelmallisemmin. Nyt viikkoon sisältyy taas useampi kehittävä treeni ja näillä treeneillä tähdätään kohti kevään kisoja. Tällä hetkellä ajatuksena on, että kevään pääkisat olisivat puolikas huhtikuussa ja maraton kesäkuussa. Keväällä on kuitenkin useampiakin kisa/juoksutapahtumia, joihin tekisi mieli osallistua. Alle olen hahmotellut hieman suunnitelmaa kevättä varten. Näistä tuskin kaikkiin pystyn osallistumaan, ainakaan maksimisuorituksella, mutta todennäköisesti kevään tapahtumat löytyvät näiden joukosta.


2.4. RRR:n järjestämä Kolmen kylpylän kirmaisu n. 31 km. 
Kahtena viime vuotena olen osallistunut tähän noin kolmenkymmenen kilsan juoksutapahtumaan. Lähtö on Siilinjärveltä Fontanellasta ja sieltä juostaan Kunttarin kautta Rauhalahteen. Pitää lähempänä miettiä, onko tämä liian lähellä huhtikuun puolikasta vai pystyisikö tämän vielä juoksemaan. Toisaalta tämä toimisi hyvänä valmistavana treeninä kohti maratonia. Viime vuoden juoksusta voit lukea lisää täältä

9.4. KiurU:n talvijuoksusarja 10 km
Viime vuonna maantiekymppi jäi juoksematta, joten tässä olisi nyt yksi mahdollisuus juosta se tänä vuonna. Tämä olisi viikkoa ennen puolikasta, joten ainakin saisi alle kunnon vk-treenin. Yleensä olen vetänyt viikkoa ennen puolikasta vielä reippaan kympin, mutta ihan varma en ole onko järkevää ihan kisakymppiä juosta.

16.4. SM-puolimaraton, Jyväskylä
Jyväskylä olisi sopivan matkan päässä ja siellä en ole vielä juossut, joten kevään puolikasta voisi koittaa aikuisten SM-puolikkaalla.


5.5. Kallavesj-Kymppi, Kuopio
Tämä uusi kisa juostaan Kuopiossa helatorstaina. Kisa on oman seuran järjestämä ja kotikaupungissa, joten tähän olisi kiva osallistua. Tosin maraton odottaisi jo seuraavalla viikolla, joten voi olla, että täysiä tätä ei olisi enää järkevä lähteä vetämään.

Maratonit olen aiemmin juossut syksyllä, mutta nyt tekisi mieli koettaa sitä jo keväällä. Kolmena viime vuotena olen juossut Joensuussa puolimaratonin, mutta nyt ajattelin siis kokonaista. Hieman tuo puolikaskin houkuttelisi, kun se on tuolla aina sujunut hyvin, mutta ainakin tällä hetkellä olen kallistumassa enemmän kokonaiseen. Raportti viime vuoden puolikkaasta löytyy täältä.

11.6. Puolimaraton tai kymppi, Pullukka run Kuopio
Pullukka run on aiemmin juostu Vierumäellä, mutta tänä vuonna kisa tulee myös Kuopioon. Toukokuun maratonista olisi tässä vaiheessa neljä viikkoa, joten kisan tässä pystyisi jo vetämään. Se olisiko matka kymppi vai puolikas ratkeaisi sen mukaan, miten edellisestä kisasta olisi palautunut ja mihin kisoihin lopulta keväällä olisi osallistunut ja kuinka ne olisivat sujuneet.

Reiluun kahteen kuukauteen siis olisi ainakin tapahtumia hyvin tarjolla :) Kevään edetessä se varmasti selkiytyy mihin näistä kisoista ja mille matkalle lopulta tulee osallistuttua. Jos esimerkiksi vauhtikestävyystreeni alkaa taas kiehtoa pitkiä lenkkejä enemmän, niin silloin saatan helposti vaihtaa toukokuun kokonaisen puolikkaaseen. Joka tapauksessa etenen jälleen kisa kerrallaan ja aina edellisestä palautuminen määrää sen, mihin seuraavaksi tulee osallistuttua. Jos kisoihin lähtisi enemmän treenimielessä, niin silloin näistäkin voisi osallistua vaikka kaikkiin. Itse haluan kuitenkin koittaa ennätyksiä eli vetää kisat kovaa, joten puolikkaan ja maratonin jälkeen en heti seuraavilla viikoilla pysty kunnon suorituksiin. Ennen pääkisoja on myös pakko hieman levätä, jotta juoksu sitten kisassa kulkisi.

Tällaisella hahmotella siis jatketaan kohti kevättä. Onneksi vielä ei kuitenkaan tarvitse olla ihan varma mistään kisasta tai matkasta, vaan voi vaan keskittyä treeniin :)

6 kommenttia:

  1. Kisasuunnitelmasi vaikuttaa tosi hyviltä. Tuo puolimaratonin ja maratonin välinen kuukausi riittää varmaan palautumiseen puolikkaalta ja toimii samalla hyvänä harjoitusena maratonia varten. Onko SM-puolimaraton avoin kilpailu kaikille vai onko siinä joku tulosraja osallistumiseen? Joskun voisi olla mielenkiintoista osallistua tuollaiseen. =)

    Kirjoituksesi sai minut kiinnostumaan tuosta Pullukka run-tapahtumasta. Luulin ensin muistavani, että se on joku polkujuoksutapahtuma, mutta sehän olikin tavallinen juoksukisa. Taitaa olla vaan vähän enempi maustettu huumorilla..?! Oletko osallistunut tuohon kisaan aikaisemmin? Millainen sen on? Tietääkö joku? Siihen liittyy mahdollisuus iltatilaisuuteen? Sami Hedberg roadrunshow vai.. Hmm.. kuulostaa mielenkiintoiselta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo neljä viikkoa pitäisi riittää palatumiseen puolikkaalta maratonille. Kahtena viime syksynä olen juossut kisat toisin päin ja silloin tuon neljän viikon palatumisen kanssa on tehnyt hieman tiukkaa.

      Hirveästi en ole vielä perehtynyt tuohon sm-puolikkaaseen, mutta tulosrajaa ei kuulemma ole. Kysesssä on aikuisten kisat, joten käsittääkseni ikää pitää olla min 30 v ja ehkä kuulua myös seuraan.

      Pullukka runiin en ole osallistunut aikaisemmin, mutta ihan kunnon kisa se on eli voi osallistua myös ihan tosissaan. Nettisivuilla on hieman lisäinfoa kisasta. Kiva, että Kuopioonkin tulee lisää kisoja :)

      Poista
  2. Hei hyviä vinkkejä lähijuoksuista Täytyy nyt itse kattoa osallistuuko johonkin, vai juoksenteleeko yksinään vaan:) Oothan tietoinen myös 14.5. järjestetystä Puijon polut - polkujuoksutapahtumasta? :) Mutta toki se sattuu tuohon joensuun maratonviikonloppuun, jos sinne oot menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä olis jo Kuopiossakin kiitettävästi kisoja. Puijon polut olis kans mielenkiintoinen, mutta ainakin tällä hetkellä maraton menee edelle. Alkaa kohta jo olla huhti- ja toukokuulle ylitarjontaa tapahtumien suhteen :)

      Poista
  3. Piti vielä palata tähän aikuisten (ent.veteraanien) SM-kisoihin. Oletko ajatellut juosta muissa kuin hölkkäkisoissa? Kun itseänikin mietitytti, että ehtisinkö kuntoon tuohon Jyväskylän kisoihin mennessä. Juttelin tässä vähän aikaa sitten tutun aikuisurheilijan kanssa ja hän kannusti osallistumaan kilpailuihin ja liittymään johonkin seuraan, joka kuuluu aikuisurheiluliittoon. Sitten muistin, että sinäkin olisit suunnittelemassa aikuiskisoihin osallistumista.. Ainakin tuohon Jyväskylän puolikkaaseen.

    Jos haluaisi laajentaa kilpailukenttää, voisi kilpailla aikuisurheilukisoissa ja yleisessä sarjassa yleisurheilukisoissa. Juosta radalla 3000m, 5000m ja 10 000m. Sinunkin tuloksillasi ropisisi yleisurheiluseuralle pisteitä.. http://www.yleisurheilu.fi/sites/default/files/tulospisteet_2016_0.pdf

    =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tarkkaan en olekeaan asiaan perehtynyt, mutta ihan hauskaa, että omillakin tuloksilla saisi muutaman pisteen :)
      Luulen, että juoksen vain noita maantiekisoja, nuo ratakisat tuntuvat jo liian ammattimaisilta ;)

      Poista