torstai 28. tammikuuta 2016

ONNISTUMISIA HALLILLA

Viime viikkojen hallitreenejä on yhdistänyt se, että sieltä on usein voinut lähteä tyytyväisenä kotiin. Hallilla tulee yleensä juostua vauhtikestävyystreeni ja kun kovemman treenin saa vedettyä maaliin, on fiilis yleensä tosi hyvä. Voittaja olo oli jälleen tällä viikolla tiistaisen vk-treenin jälkeen. Päivän treeninä oli 10 kilsaa ja tavoitteena vetää se 4:30/km vauhdilla.

Ennen hallille lähtöä olin vähän puhki, joten tavoitevauhti hieman epäilytti. Päätin kuitenkin yrittää ja lähdin alusta saakka vetämään tavoitevauhdilla. Ensimmäinen kilsa oli helppo ja pari seuraavaakin meni vielä kivasti edellä juoksevan peesissä riippuen. Pikku hiljaa aloin kuitenkin jäädä edellä juoksevasta ja yksin juostessa treeni alkoi käydä raskaaksi. En kuitenkaan halunnut hiljentää, vaan ajattelin, että vedän tällä sen aikaa, kun jaksan. Viidestä kahdeksaan kilsaan oli hieman vaikeaa ja kerkesin jo ajatella, että tänään kymppi tällä vauhdilla taitaa olla liikaa. Kuuden kilsan tienoilla sain onneksi loppumatkan ajaksi vetoapua ja se selvästikin auttoi. Jos olisin joutunut juoksemaan yksin, olisi vauhti saattanut tuossa vaiheessa hiipua. Vaikka oli rankkaa, kertyi kilsat kuitenkin aina melko nopeasti. Pahin oli takana siinä vaiheessa, kun kahdeksan kilsaa tuli täyteen. Jostain sain tuossa vaiheessa lisäenergiaa loppumatkaksi ja kaksi viimeistä kilsaa olivatkin edellisiä helpommat. Lopussa en ollutkaan sitten ihan poikki, koska teki mieli vetää vielä pieni loppukiri :) 

Tämä oli kyllä hyvä treeni ja maalissa oli onnistunut fiilis. Tavoite siis täyttyi ja kymppi meni 4:30/km vauhdilla. Jälkikäteen mietin, että muistaakseni en aiemmin ole tuota vauhtia kymppiä juossutkaan. Kisoinakin kympit ovat jääneet vähemmälle, mutta tämä antaa nyt vähän suuntaa, mitä aikaa kisassa voisi tavoitella. Kannustavaa tämä oli myös siksi, että 45 minuuttia onnistui jo tässä vaiheessa kautta. 

Kevään kisoja kohti mentäessä, kannattaa asettaa itselleen myös näitä pienempiä tavoitteita. Tällä onnistumisen tunteella jaksa painaa sitten pari huonompaakin treeniä, jos niitä sattuu tulemaan. Odotin esimerkiksi, että tämän päivän lenkki olisi saattanut olla sieltä huonommasta päästä, mutta lumisade ja auraamattomat tiet eivät tänään häirinneet yhtään. Hyvin alkanut treeniviikko sai vain jatkoa ja lenkki olikin lopulta tosi kiva :)

8 kommenttia:

  1. Näistä muiden onnistumisista tulee kyllä itsellekin hyvä mieli :) Ja olet kyllä kovassa kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistumisista on kiva lukea. Nyt on ollut useammassa blogissa VK-hehkutuksia, hyvä niin :)

      Poista
  2. Kova treeni! Ja hieno onnistuminen. Kyllä tosiaan lupaa hyvää kisakaudelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää vaan malttaa ettei ala odottamaan keväältä liikoja. Onneks tässä on vielä parisen kuukautta treeniaikaa :)

      Poista
  3. On kyllä mahtavaa seurata kun teet näitä kehittäviä treenejä niin onnistuneesti ja tulokset on myös nähtävissä. Sinua seuraamalla oppii toivottavasti itsekin. Olet super! Hienoja harjoituksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näistä saa kyllä paljon virtaa omaan tekemiseen ja hienoa, jos näistä joku muukin saa inspistä omiin treeneihin :)

      Poista