tiistai 5. tammikuuta 2016

TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 53/2015

Vuoden viimeisen viikon treenit aloitin tuttuun tapaan tiistaina hallilla. Hallitreenissä hieman passailtiin, koska torstaina oli edessä Cooperin testit. Tavoitteena oli juosta 2xn.15min maratonvauhdilla ja kiristää vauhtia viimeiselle kierrokselle. Oma vauhtini lipsahti alle 5min/km, vaikka maratonvauhtini onkin tuota hitaampaa. Toisella 15 minuuttisella onnistuin kuitenkin hieman hidastamaan vauhtia. Vaikka treeni ei tuota kovempi ollutkaan, niin jotenkin se kävi nyt voimille ja pelolla ajattelin torstain Cooperia!!

Keskiviikkona palauttelin kevyellä puolen tunnin hölkällä ja torstaina juoksin siis Cooperin testin. Lisää testistä voit lukea täältä.

Perjantaina pidin lepopäivän ja lauantaina juoksin hieman reippaamman pk-lenkin. Vuoden viimeisellä viikolla palasin jo hieman ohjelman pariin ja tämä lauantain lenkki oli hyvä muistutus siitä, millaisia ne kunnon treenit olivatkaan :) Viime aikoina olen hölkötellyt kaikki peruskestävyyslenkit melko rauhallisesti ja kaikki samalla vauhdilla, mutta nyt sai jo juosta :) Tavoitteena oli juosta tunnin lenkki aerobisella kynnyksellä. Talvella lumiset ja jäiset tiet sekä tuhti pukeutuminen hidastavat vauhtia ja nostavat sykettä, joten pääosin vedän nyt talvella treenit vauhdin sijaan sykkeen perusteella. Tämä toimi hyvin lauantainkin lenkillä; ei ollut paniikkia siitä mihin vauhtiin pystyy, kunhan vain piti sykkeen suuriin piirtein kynnyksen tuntumassa. Tämä taisi olla talven ensimmäinen selvästi kylmemmän kelin lenkki ja hieman kankealta se aluksi tuntuikin, kun päällä oli reilummin vaatetta. Lenkki taittui kuitenkin yllättävän hyvin, keskisyke (171) oli juuri kynnyksen tuntumassa ja lopulta keskivauhtikin (4:54/km) oli ihan hyvää. Lenkki oli selvästi rankempi kuin lähiaikojen muut pk-lenkit, mutta kuitenkin tosi kiva. Tosin puolentunnin jälkeen oikean jalan takareisi meni kymmeneksi minuutiksi melko tukkoon, mutta onneksi vertyi kuitenkin loppulenkin ajaksi. Juostessa en väsynyt liikaa, mutta suihkun ja ruuan jälkeen piti ottaa päikkärit, joten taisi lenkki jonkin verran käydä voimillekin.


Lauantain lenkin hyvänä puolena oli myös se, että kun sen vetää pitkistä edeltävänä päivänä, malttaa pitkän lenkin juosta sitten tarpeeksi rauhallisesti. Sunnuntaina suuntasin siis pidemmälle lenkille ja rauhallinen vauhti onnistui tosiaan hyvin. Reippaampi vauhti ei kiehtonut yhtään.


Parasta viime viikossa oli torstain Cooper ja lauantain reippaampi pk-lenkki. Välillä viime vuonna juostujen puolikkaiden ajat ovat tuntuneet melko kaukaisilta, mutta nyt Cooperin myötä sitä taas uskoo, että kevääksi ei ole ihan mahdotonta päästä puolikkaalla ennätyskuntoon tai ainakin lähelle sitä. Lauantain reippaammasta pk-lenkistä puolestaan jäi tosi hyvä fiilis. Loppuvuosi oli kiva treenailla fiiliksen mukaan hieman kevyemmin, mutta kyllä näistä kehittävistä treeneistä vaan tuntuu saavan paljon enemmän. Tästä on nyt hyvä jatkaa :) Tosin loppuviikolle lupaa kunnon pakkasia ja kylmää tuulta, joten saa nähdä miten juoksutreenejä pystyy tekemään.

Ma: Lepo
Ti: Halli PK/VK 2x16min + verkat n. 3 km
Ke: PK palauttava 30 min, 5,3 km, 5:38/km, KS 153
To: Cooperin testi: 12 min: 2966m + verkat n. 2x2km
Pe: Lepo
La: PK aerobisella kynnyksellä 61 min, 12,4 km, 4:54/km, KS 171
Su: PK pitkä 1:45, 18,9 km, 5:34/km, KS 158

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti