sunnuntai 28. helmikuuta 2016

TREENIVIIKKO 8/2016

Viikon ensimmäisen treenin juoksin jälleen tiistaina hallilla ja ohjelmassa oli reipas kymppi. Vastaavan treenin juoksin myös tammikuussa ja silloin se tuntui aika kovalta. Nyt oli ajatuksena vetää ensimmäinen vitonen hieman rauhallisemmin ja kiristää vasta toisella puoliskolla vauhti 4:30/km tuntumaan. Juoksu lähti kuitenkin sujumaan melko hyvin ja ensimmäisenkin puoliskon kilsavauhdit olivat alle 4:36/km. Kilsat täyttyivät melko nopeasti eikä treeni tuntunut yhtään niin rankalta kuin edellisellä kerralla. Voimia oli lopussakin vielä ihan hyvin, mutta kahdella viimeisellä kilsalla oli hieman ongelmia jalkojen kanssa. En tiedä meinasivatko takareidet krampata vai mitä, mutta koko juoksu meni hieman vaikeaksi. Ongelmista huolimatta kaksi viimeistä kilsaa olivat treenin reippaimmat ja lopulta kymppiin meni aikaa noin 45:13. Parempi fiilis olisi jäänyt, jos jalat eivät olisi temppuilleet, mutta kiva kuitenkin, että noin 4:30/km vauhti sujui helpommin kuin edellisellä kerralla.

Keskiviikkona juoksin kevyen, reilun kahdeksan kilsan palauttelulenkin ja kevyt treeni tuntui sopivalta hallitreenin jälkeen. Torstain ja perjantain treeni ja lepo vaihtoivat paikkaa, joten torstaina lepäilin ja seuraavan lenkin juoksin siis perjantaina. Perjantain lenkki oli kyllä viikon huonoin ja sai entistä enemmän ikävöimään sulia asfalttiteitä. Auraamattomat tiet, kova tuuli ja jäinen sade ei ole minun suosikkijuttuja, joten hieman hampaat irvessä lenkki taittui. Tunnin jälkeen (11 km) kiristin viimeisille kilsoille hieman vauhtia, mutta vaikka vauhti näytti "vain" 5min/km ei se tuntunut niin helpolta. Minun puolesta lumet vois sulaa nyt. Perjantain koko lenkin pituus oli n. 14,5 km.


Lauantaina säästelin sunnuntain pitkistä varten ja juoksin kevyen kahdeksan kilsan lenkin aikaisin aamulla. Tänään suuntasin aamulla seuran yhteislenkille ja tavoitteena oli siis juosta tavallista pidempi lenkki. Viime kuussa juoksin vastaavalla yhteislenkille 28 kilsaa, joten ajattelin, että jos kulkee niin yritetään nyt ainakin sitä. Hieman takareidet tuntuivat väsyneiltä, mutta ihan hyvin juoksu kuitenkin kulki ja aika kului nopeasti. Lenkin loppupuolella oli vielä melko energinen olo, joten päätin venyttää lenkin 30 kilsaan. Hieman tavallista rauhallisemmalla pitkiksen vauhdilla 30 km taittui tänään aikaan 2:50, kiva päätös treeniviikolle :)

Kokonaisuutena ihan kiva viikko, vaikka samanlaista flow:ta ei ollutkaan kuin aiemmilla viikoilla. Parasta oli, että vauhtia löytyi tiistain treenissä ja että tänään lenkki venyi tavallista pidemmäksi. Pakko kuitenkin myöntää, että hieman tämä talvijuoksu vaatii välillä tsemppausta. Ei taida kuitenkaan auttaa kuin yrittää jaksaa, jospa sitä kuukauden päästä olis jo täälläkin sulat tiet..

Ma: Lepo
Ti: Halli VK 10 km, 45:13, KS 177 + verkat 3 km
Ke: PK palauttava 48 min, 8,44 km, 5:42/km, KS 148
To: Lepo
Pe: PK 60 min, 11 km, 5:25/km, KS 158 + PK 17 min, 3,4 km, 5:00/km, KS 168 + lihaskunto 20 min
La: PK palauttava 45 min, 8 km, 5:35/km, KS 154
Su: PK pitkä 30 km, 2:50, 5:40/km, KS 156
Yhteensä n. 74 km

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

TREENIVIIKKO 7/2016

Viikko alkoi taas tuttuun tapaan eli maanantaina oli lepopäivä ja tiistaina hallitreenit. Hallilla juostiin tavallista reippaammin ja treenin jälkeen oli onnistunut olo. Lisää tuosta treenistä voit lukea täältä. Keskiviikkona juoksin kevyen palauttelulenkin, mikä tuntui sopivalta kovan treenin jälkeen. 

Torstaina sää ei suosinut ja kelin vuoksi lenkistä tulikin hieman vaikea. Juoksin tunnin niin, että kiristin vauhtia viimeiselle vartille. Kova tuuli ja sade toi kuitenkin sen verran lisähaastetta etten saanut lopussa kiristettyä vauhtia niin paljon kuin olisin halunnut. Sade oli myös jo niin sakeaa ettei eteensä meinannut nähdä. Lenkille tuli pituutta 11,4 km ja viimeinen vartti meni 5min/km vauhdilla. 

Perjantaina huilailin ja lauantaina juoksin jälleen peruskestävyyslenkin, tällä kertaa 70 min ja 13,2 km. Juoksu kulki ihan hyvin, vaikka jaloissa ehkä pientä väsymystä tuntuikin. Tänään päätin viikon treenit jälleen pitkikseen. Edellisten viikkojen pitkät lenkit ovat sujuneet yllättävän hyvin, mutta tällä kertaa oli vähän vaikeampaa. Kova tuuli, sade ja ajoittain auraamattomat tiet pitivät huolen siitä, että vauhti hidastui ja eteneminen oli välillä aika vaikeaa. Aluksi hieman väsyneen väsyneen oloiset jalat kyllä vertyivät jo alkumatkasta, mutta kelin vuoksi lenkki tuntui tänään tavallista raskaammalta. Kahteen tuntiin kilsoja kertyi puolimaratonin verran. Vaikka juoksun vuoksi en lunta enää kaipaisikaan, niin metsässä on nyt tosi kaunista. Maanantain ja perjantain juoksuttomina päivinä tein koiran kanssa kävelylenkit metsään ja mikäs siellä oli lumisen valkeaa metsää ihastellessa.


Keli toi siis tämän viikon treeneihin oman haasteensa eikä juoksu siten ollut ihan niin kivaa ja helppoa kuin edellisillä viikoilla. Kelistä huolimatta juoksu kuitenkin edelleen kulki ihan hyvin. 

Ma: Lepo
Ti: Hallilla: VK n. 20 min, n. 4:40/km + VK/MK 3x n.10 min, 4:10-4:15/km + verkat n. 3,3 km
Ke: PK palauttava 45 min, 8 km, 5:39/km, KS 145 + lihaskunto 15 min
To: PK 45 min, 8,4 km, 5:22/km + PK 15 min, 3 km, 5min/km
Pe: Lepo
La: PK 70 min, 13,2 km, 5:19/km, KS 157 + lihaskunto 15 min
Su: PK pitkä 2h, 21,1 km, 5:41/km, KS 155
Yhteensä: n. 68 km

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

VAUHTIA

Hyvä fiilis jälleen eilisestä hallitreenistä :) Ohjelmassa oli seuraavaa: VK1 20 min + VK2 3x10 min, tavoitteena vetää kymmenminuuttiset hieman alkua kovempaa. 20 minuuttinen meni aika rennosti ja vauhti oli tavoitteen mukainen noin 4:40/km ja keskisyke 168. Muutama minuutti huilia ja sitten oli vuorossa vedot. VK2 vauhtini on 4:20-4:32/km, mutta päädyin kuitenkin pienen yllytyksen seurauksena yrittämään tällä kertaa hieman reippaampaa vauhtia. Tavoitteena oli pysyä edellä juoksevan peesissä ja pitää vauhti noin 4:15/km. Etukäteen tuo tuntui aika kovalta ja epäilin, että näinköhän jaksan treenin loppuun saakka. Yllättävän hyvin kuitenkin meni eikä pahaa hyytymistä tullut lopussakaan. Vauhti tuntui toki reippaalta ja ensimmäisen vedon jälkeen epäilin edelleen, että varmaan seuraavalla vauhti hyytyy. Toisen vedon alku olikin ehkä rankin, kun jalat meinasivat tuntua väsyneiltä. Juoksu kuitenkin parani loppua kohden ja kolmannen vedon jaksoi taas paremmin, kun sen tiesi olevan viimeinen. Vetojen vauhdit olivat noin 4:10-4:15/km ja keskisyke jokaisessa 179. Vauhti meni siis maksimikestävyyden puolelle, mutta keskisyke jäi mukavasti tuohon anaerobisen kynnyksen tuntumaan ja pysyi yllättävän tasaisena loppuun saakka. Jes, yllättävän hyvin meni siis :)

Vetojen välissä oli huilia noin kaksi minuuttia. Ensimmäinen ja viimeinen veto juostiin kahden kilsan mittaisina, joten ne olivat alle kymmenminuuttisia, mutta keskimmäisellä juostiin yksi ylimääräinen kierros. Verkkaa kertyi reilut kolme kilsaa.

Treeni oli kova, mutta ei liian paha, olo oli treenin päätteeksi jälleen tosi hyvä. Hieman yllätyin vauhdista, joten ehkäpä yritän jatkossakin vetää lyhemmät vedot hieman aiempaa reippaammin. Tänään palauttelin kevyellä 45 min hölkällä, jalat olivat eilisestä ehkä hieman väsyneet, mutta eivät kuitenkaan mitenkään erityisen tukkoiset.





sunnuntai 14. helmikuuta 2016

TREENIVIIKKO 6/2016

Jälleen hyvä treeniviikko takana :) Etenkin peruskestävyystreeni sujuu nyt hyvin, vaikka se ei aina ole suosikki ollutkaan. Treenit aloitin tiistaina hallilla ja tuosta treenistä kirjoittelinkin jo aiemmin. Lisää voit lukea täältä. Keskiviikkona hölkkäilin kevyesti 45 minuuttia ja palauttava lenkki tuntui sopivalta tiistain vetojen jälkeen. Torstain ja perjantain treenin ja lepopäivän paikkoja piti vaihtaa, joten torstai oli lepopäivä ja viikon treenit painottuivat siten loppuviikkoon.

Perjantaina juoksin pitkästä aikaa pk-vk yhdistelmätreenin. Lenkille lähtiessä en ollut vielä päättänyt vedänkö pelkästään pk-treenin vai loppuun myös vk-osuuden. Alkuviikosta asfaltti alkoi jo lupaavasti pilkistellä, mutta perjantaina satoi lunta ja tiet olivat jälleen lumiset, joten hieman epäilin onnistuisiko tuo vauhdikkaampi osuus kunnolla. 40 minuutin peruskestävyysosuus taittui kuitenkin niin kevyesti ja kengät piti ihan hyvin, joten päätin vetää vk-osuudenkin. Talvella vauhdikkammat treenit on tullut juostua pääosin hallilla ja kyllä ulkona joutuu vähän enemmän tsemppaamaan vauhdin kanssa. VK-osuus tällä kertaa 20 minuuttia ja vauhti 4:40/km. Loppuverkaksi juoksin vielä vartin pk:ta, joten kilsoja kertyi yhteensä 14,5 km.


Lauantaina juoksin aamupäivällä reilun tunnin peruskestävyyslenkin (12,6 km, 5:14/km). Kivasti kulki ja onneksi hyvä meno jatkui tänäänkin pitkiksellä. Hieman kovahko tuuli ja auraamattomat tiet toivat lisähaastetta, mutta eipä nekään juuri haitanneet tänään. Odotin, että edellisten päivien treenit saattaisivat hieman painaa jaloissa mutta, kun vauhtiin pääsi niin aika hyvinhän se kulki. Suurimmalle osalle matkaa oli jälleen seuraa, joten ehkä sekin vaikuttaa siihen, että pitkikset taittuvat nykyään aiempaa paremmin. Mittaa lenkille tuli tänään 23,4 km ja vauhti oli 5:23/km. Vauhtia ei tullut juuri kyttäiltyä ja reitin ja kelin vuoksi mentiinkin yllättävän reippaasti. Muilla lenkkeillä talven vaikutus näkyy vauhdeissa, mutta pitkikset menee edelleen suurin piirtein samoilla vauhdeilla kuin kesällä. Jatkossa voisikin yrittää tiputtaa vauhdin hieman päälle 5:30/km, koska tavoitteena on kuitenkin pitää pitkikset rauhallisina lenkkeinä.

Hyvin juoksutti siis tälläkin viikolla ja juoksulla oli taas monena päivänä hyvin piristävä vaikutus. Kivaa tässä viikossa oli se, että tuli juostua sekä tavallista rauhallisemmin että tavallista reippaammin. Tiistain vedot olivat kivaa vaihtelua, koska ne olivat tavallista lyhempiä ja siten reippaampia, kun taas keskiviikon palauttavalla vauhti oli niin rauhallista että se tosiaan tuntui helpolta ja palauttavalta.

Ma: Lepo
Ti: Hallilla VK 6 km + MK 8 x n.337m + verkat 2x2km
Ke: PK palauttava 45 min, 7,8 km, 5:48/km, KS 145
To: Lepo
Pe: PK 40 min, 7,5 km, 5:18/km + VK 20 min, 4,3 km, 4:40/km + PK 15 min, 2,7 km, 5:34/km + lihaskunto 20 min
La: PK 66 min, 12,6 km, 5:14/km, KS 159 + lihaskunto 15 min
Su: PK pitkä 2:06, 23,4 km, 5:23/km, KS 153

Yhteensä n. 71 km

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

VAUHTIKESTÄVYYTTÄ JA VETOJA

Jes, eilen oli hallilla taas hyvä treeni :) Iltapäivällä olin aika väsynyt ja vahingossa nukahdinkin ennen hallille lähtöä, joten hieman oli epäilyksiä treenin sujumisesta. Lähteminen kuitenkin palkitsi taas, koska treeni piristi ja sujuikin odotuksia paremmin.

Aluksi lämmittelin kahden kilsan verran ja itseasiassa kroppa tuntui heti aika hyvältä ja juoksu kevyeltä, joten itse treeniin olikin lopulta hyvä fiilis lähteä. Lämmittelyn jälkeen juoksin kuusi kilsaa vauhtikestävyyttä (28min). Vauhdiksi olin ajatellut 4:45/km, mutta juoksu kulkikin kivasti, joten annoin osan kilsoista mennä hieman reippaammin. Kilsojen ajat olivat: 4:41/4:45/4:45/4:37/4:35/4:39/km. Loppua kohden syke nousi, mutta liian rankalta juoksu ei tuntunut ja voimia jäi hyvin vielä lopputreeniin. Hetken huilin jälkeen oli siis vuorossa vielä vetoja: 8xkierros eli noin 337m. Nämä oli tavoitteena vetää noin Cooperin testin vauhdilla eli noin 4min/km. Noin lyhyellä matkalla ei ehdi seurata aikaa tai vauhtia, mutta tuntuman mukaan juostessa aika lähelle tavoitetta mentiin. Vetojen ajat olivat: 1:21, 1:22, 1:18, 1:19, 1:17, 1:17, 1:19, 1:15. Yleensä tulee juostua kilsan tai kahden ja joskus myös puolenkilsan vetoja, joten tällaiset lyhyet vedot olivat nyt tosi kivaa vaihtelua. Vedot tuntuivat reippailta, mutta eivät hapottaneet liikaa ja nuo kaikki jaksoi vetää hyvällä fiiliksellä. Välissä palauttelin aina noin puolitoista minuuttia ja se tuntui sopivalta, noin lyhyen vedon jälkeen hengitys tasaantuu ja syke laskee aika nopeasti. Vetojen päälle palauttelin vielä kahden kilsan verran.

Kokonaisuutena treeni oli hyvä, etenkin lyhyet vedot olivat kivaa vaihtelua. Vauhditkaan eivät eilen tuntuneet liian kovilta, joten malttamattomana odottelen taas seuraavaa reippaampaa treeniä :)

Viime kesänä kokosin yhteen postaukseen esimerkkejä tekemistäni vauhtikestävyystreeneistä, joten jos kaipaat ideoita omiin reippaampiin treeneihisi, löydät täältä muutamia vaihtoehtoja.

Jospa nämä jäät kohta sulas, niin vois vedellä kovia treenejä taas ulkonakin :)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

TREENIVIIKKO 5/2016

Tiistaina suuntasin hallille sillä fiiliksellä, että pitää sunnuntaisen ylipitkän (28km) lenkin jälkeen hieman tunnustella millaiseen treeniin pystyy. Odotin, että pitkiksen jälkeen juoksu tuntuisi enemmän jaloissa, mutta levossa ei kyllä huomannut mitään ylipitkää edes juosseensa. Verkkasin ensin kaksi kilsaa ja tuntuma jaloissa oli ihan ok. Varsinaisena treeninä juoksin 3x2km + kierroksen (n 337m) reippaasti aina heti kahden kilsan perään. Tällä kertaa jouduin pitkästä aikaa juoksemaan hallilla yksin ja suunnittelin, että 4:45/km vauhti voisi kahden kilsan pätkälle olla nyt hyvä, reippaan kierroksen vetäisin sitten tuntuman mukaan alkua reippaammin. Vaikka jalat eivät ihan freesit olleetkaan, niin yllättävän hyvin juoksu kuitenkin kulki ja vedot menivätkin vauhdikkaammin kuin suunnittelin. Ajat olivat VK 9:03 + MK 1:22 - 9:09 + 1:23 - 9:04 + 1:22. Treeni meni melko tasaisella vauhdilla, mutta viimeinen kokonaisuus tuntui jo edellisiä kovemmalta. Vauhtikestävyystreeniksi tämä oli ehkä vähän tavallista lyhyempi treeni, mutta ihan hyvä veto kuitenkin tähän saumaan, koska alla oli ylipitkä lenkki ja kahden kilsan pätkillä vauhti oli ihan hyvää. Loppuun hölkkäilin vielä kaksi kilsaa.

Keskiviikkona juoksin tunnin peruskestävyyslenkin (10,9 km). Keli oli aika liukas, mutta uusilla kengillä juoksu oli todella paljon helpompaa kuin vanhoilla. Parisen vuotta peräkkäin minulla on ollut käytössä Adidaksen adizero adios boostit ja kun löysin samat kengät netistä -50 %:n alennuksella, sain vihdoin tilattua uudet vanhojen tilalle. Vertasin vanhojen ja uusien kenkien pohjaa ja ei ihmekään, että vanhoilla askel lipsui joka askeleella. Kenkien pohjat olivat päkiän kohdalta kulahtaneet aika sileäksi. Juoksu kulki ihan kivasti parantuen loppua kohden ja keskisykekin oli yllättävän matala (152). Juoksun päälle tein vartin lihaskuntotreenin.


Torstaina pääsin lenkille tavallista myöhempään ja hieman oli jo väsähtänyt olo. Lähdin kuitenkin juoksemaan, koska ei se olo olisi ainakaan sisällä virkistynyt. Muuten olisin vaihtanut perjantain lepopäivän torstaille ja torstain treenin perjantaille, mutta perjantaille olin jo varannut hieronnan. Ihan kivasti lenkki kuitenkin lopulta meni: 10,6 km, 5:21/km, keskisyke 152.

Perjantaina kävin siis hieronnassa. Olin varannut ajan, koska muutaman viikon ajan oikean jalan takareisi oli tuntunut hieman tukkoiselta. Tietenkin nyt itse hierontapäivänä jalka tuntui jo heti aamulla paljon paremmalta kuin aiemmin. Mitään pahaa jumia jaloista ei löytynyt, mutta tasaisesti ne olivat kuitenkin hieman tukkoiset, joten hieronta tuli tarpeeseen. Viime aikojen liukkaat kelit ovat selvästi käyneet jalkoihin, vaikka enimmäkseen ne ovatkin tuntuneet hyviltä ja juoksukin on kulkenut hyvin.

Hierontapäivän olen aina pitänyt lepopäivänä, mutta seuraavana päivänä olen suunnannut jo juoksemaan. Yleensä ensimmäinen lenkki hieronnan jälkeen ei ole sujunut kovin hyvin, koska jalat ovat tuntuneet yllättävän tukkoisilta. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin ja juoksu tuntui lauantaina paljon paremmalta kuin yleensä hieronnan jälkeen. Juoksin ensin rauhallisesti kilsan ja koska jalat tuntuivat hyviltä, nostin sykkeen aerobisen kynnyksen tuntumaan ja vedin hieman reippaammalla vauhdilla kivan tunnin lenkin. Juoksu sujui kivasti eikä rasittanut liikaa, vaan lenkin jälkeen oli energinen olo. Päivään kertyi 13,5 kilsaa, kun loppuun hölkkäilin vielä reippaamman osuuden jälkeen puolisen kilsaa. Lenkin jälkeen tein vartin lihaskuntotreenin.

Tänään juoksin sunnuntaiseen tapaan pitkiksen. Lenkin alkuun ja loppuun juoksin itsekseen noin 20 minuuttia, mutta suurimmalle osalle matkaa oli seuraa. Seurassa juoksu tuntuu taittuvan kevyemmin ja lenkin saa helpommin venytettyä kahteen tuntiin kuin jos juoksisi itsekseen. Tämän päivän pitkikselle kertyi mittaa 22 kilsaa.

Jälleen aika kiva ja erilaisia lenkkejä sisältänyt treeniviikko takana. Tänä iltana vielä venyttelen kunnolla, mutta muutoin jään odottelemaan ensi viikon treenejä ja toivon, että hyvä meno jatkuu silloinkin :)

Ma: Lepo
Ti: Hallilla VK 3x2km (n. 4:31-4:34/km) + MK 3x337m (n. 4:06/km) + verkat 2x2km
Ke: PK 60 min 10,9 km, 5:31/km,  KS 152 + lihaskunto 15 min
To: PK 57 min, 10,6 km, 5:21/km, KS 152
Pe: Lepo/hieronta
La: PK 60 min, 11,9 km, 5:02/km, KS 166 + verkat 1,6 km + lihaskunto 15 min
Su: PK pitkä 2:02, 22 km, 5:31/km, KS 159

Yhteensä n. 68 km

tiistai 2. helmikuuta 2016

TAMMIKUU 2016

Tammikuu meni nopeasti, mutta treenien suhteen tosi hyvissä tunnelmissa :) Vuoden alusta aloin treenaamaan taas ohjelman mukaan ja joulukuuhun verrattuna treenit hieman kovenivat ja pitkät lenkit pitenivät. Treeni ja lepo tuntuivat kuitenkin olevan hyvin tasapainossa, koska suurin osa lenkeistä sujui hyvin eikä jalatkaan olleet pahemmin tukossa. Ainoastaan viime päivinä takareidet ovat olleet hieman jumissa liukkailla teillä juoksemisen seurauksena. Nastat piti laittaa uudestaan ostoslistalle, katsotaan löydänkö niitä enää mistään. 



Kuukauteen mahtui paljon onnistumisia ja jopa yllättävän hyviä treenejä ja välillä on tuntunut, että tästä hommasta on innostunut taas entistäkin enemmän :) Tammikuussa pakkasviikot toivat treeneihin oman haasteensa, mutta lopulta tuostakin ajasta selvittiin hyvin ja juoksin aiempaa enemmän hallilla ja juoksumatolla. Tammikuussa olin varannut koripallolle yhden treenipäivän viikossa, mutta pelit eivät toteutuneet kertaakaan. Muutoin treenit etenivät aika pitkälti suunnitelmien mukaan. Alla lisäinfoa tammikuun treeneistä:

  • juoksua keskimäärin 4krt/vko
  • kilsoja n. 50-64 km/vko
  • neljä mattotreeniä
  • kuusi hallitreeniä
  • pitkät lenkit: 1:45/1:30/1:49/1:52 ja 2:34
  • yhteensä kahdeksan vauhtikestävyys ja aerobisen kynnyksen treeniä
  • Viisi lihaskuntotreeniä
  • yhdet laktaattitestit ja yksi 10 km testijuoksu 
  • venyttelyä aina treenipäivinä ja rullailua ei päivittäin, mutta viikoittain
  • pitkät lenkin juoksin aina sunnuntaina ja lepopäivän pidin maanantaina
  • lepopäivinä ja välillä muulloinkin kevyitä kävelylenkkejä koiran kanssa



Tästä on nyt hyvä jatkaa kohti helmikuun treenejä. Tammikuussa lihaskuntotreenit jäivät vain yhteen kertaan viikossa, mutta yritän nyt tuplata määrän helmikuun aikana. Toinen tavoite helmikuulle on venyttää kaikki pitkät lenkit kahteen tuntiin.