maanantai 23. toukokuuta 2016

TREENIVIIKKO 20/2016

Viime viikko sisälsi muiden menojen vuoksi aiottua useamman lepopäivän, mutta onneksi kaikki tehdyt treenit olivat tällä kertaa melko onnistuneita. Kokonaisuudessaan juoksu sujui viime viikolla paremmin kuin edellisten parin kuukauden aikana. Vaikka edelleen unen tarve oli melkoista ja päikkärit oli pakko nukkua melkein joka iltapäivä, niin treeneihin löytyi kuitenkin aiempaa enemmän energiaa ja juoksu ei tuntunut enää niin raskaalta kuin aiemmin.

Maanantai sisälsi pari lyhyttä kävelylenkkiä ja 45 min polkujuoksulenkin koiran kanssa. Lähi metsän polut ovat tosi juurakkoisia ja matka tulee ilmeisesti kipiteltyä pääosin päkiöillä. Jo seuraavana päivänä pohkeet alkoivat tuntua hieman kipeiltä, mutta torstaina ne olivat jo ihan jäätävässä kunnossa. Päätin kuitenkin testata pystynkö juoksemaan pikaisen lenkin ennen Suomen peliä ja yllättäen juoksu onnistuikin kivasti eivätkä pohkeet vaivanneet yhtään. Tähän saakka olen lenkeillä pyrkinyt hiljentämään vauhtia, jottei syke nousisi liikaa, mutta nyt uskalsin vetää hieman reippaammin kun sain lääkäriltä vahvistuksen, että voin jatkaa liikkumista niin kuin tähänkin saakka eikä sykkeitä tarvitse vahtia. Lenkki oli kiva :) Vaikka juoksin reippaammin kuin pitkään aikaan (5:13/km) ja sykekin nousi, tuntui juoksu silti hyvältä eikä yhtään liian rasittavalta. Vauhti irtosi yrittämättä ja sykkeen noustessakin hengittäminen oli paljon aiempaa helpompaa. Lenkin jälkeen tein vartin lihaskuntotreenin peliä katsellessa.


Lauantaina oli jälleen kiva juosta ja fiilis oli sama kuin edellisellä lenkillä eli juoksu oli aiempaa helpompaa. Sattui  aika ylämäkivoittoinen reitti, mutta nekään ei liikaa tällä kertaa vieneet voimia. Sunnuntainakin sujui vielä ihan kivasti vaikkei ehkä ihan niin helposti kuin torstaina ja lauantaina. Pitkästä aikaa lenkille tuli hieman enemmän mittaa, vaikkei alkuun metsässä juostu puolituntia kovin paljon kilsoja kerryttänytkään. Sykkeen mittauksessa oli taas jotain ongelmia, joten ne tiedot jäi tältä lenkiltä saamatta.

Tästä on nyt hyvä jatkaa, toivottavasti hyvä juoksutuntuma jatkuu tälläkin viikolla :)

Ma: Lepo
Ti: Polkujuoksu koiran kanssa 45 min + kävelylenkit 2x30 min
Ke: Lepo
To: PK/VK 31 min, 5,9 km, 5:13/km, KS 168 + lihaskunto 15 min
Pe: Lepo
La: PK 57 min, 10,1 km, 5:39/km, KS 166 + kävelylenkki 50 min
Su: PK 84 min, 13,5 km + kävelylenkit 2x30 min

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että lenkit on sujuneet paremmin :)

    Pystytkö helposti juoksemaan noilla yli 160 sykkeillä? Mulla on melko korkeat sykkeet. Mitään testejä en ole tehnyt, mutta peruslenkeillä sykkeet on noin 150 ja se tuntuu ihan kevyelle ja pystyn juttelemaan kaverin kanssa koko lenkin. Vauhdin ylläpito tuntuu kevyelle ja pystyisin juoksemaan pidempääkin. Kun sykkeet alkaa olemaan yli 160 niin alan hengästymään ja pystyn puhumaan vaan muutamia sanoja. Silloin juoksukin alkaa tuntumaan raskaammalle. Tosin pitäisi lisätä vk-lenkkien määrää niin varmasti kroppakin tottuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt odottaessa, varsinkin alussa, juoksu on tuntunut raskaalta sykkeistä huolimatta, mutta muistelen, että "normaali" tilanteessa tuo 160 syke on ollut vielä ihan suht koht helposti juostavaa. 160 on mulla pk-alueella, mutta siellä ylärajan tuntumassa, joten melko helposti sen pitäs vielä mennä, vaikka vähän saa jo hengastyttääkin.
      Tuntemustesi perusteella voisi veikata, että sulla vk-alue olisi tuossa 160 tuntumassa. Välillä on tosiaan hyvä kokeilla vähän reippaampiakin lenkkejä, pikku hiljaa nekin alkaa sitten tuntua helpommilta. Tsemppiä treeneihin!

      Poista