sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

TREENIVIIKKO 25/2017

Takana on kiva treeniviikko, joka sisälsi neljä juoksukertaa. Maanantai ja tiistai aamuina juoksin lenkit vaunujen kanssa. Maanantaina reilut seitsemän kilsaa ja tiistaina reilut yhdeksän kilsaa. Molemmat lenkit sujuivat hyvin ja kivaa oli juosta taas melko aikaisin aamulla.

Keskiviikkona pidin lepopäivän ja torstaina juoksin vauhtikestävyystreenin. Juoksin neljä kahden kilsan vetoa 1-2 minuutin hölkkäpalautuksilla. Yleensä juoksen hitaammat vedot ensin ja siirryn sitten reippaampiin, mutta tällä kertaa tein nämä vuorotellen. Vetojen vauhdit olivat 4:47/4:32/4:46/4:30/km. Hitaammat eli ensimmäinen ja kolmas veto menivät melko helposti, vaikka ylämäissä toki kävi hieman voimillekin. Toinen ja neljäs veto tuntuivat jo selvästi kovemmilta ja piti vilkuilla kelloakin ettei vauhti tipu liikaa. Tavoitevauhdit toteutuivat kuitenkin hyvin eikä treeni tuntunut liian raskaalta. Verryttelyjen kanssa kilsoja kertyi yhteensä 11 km.


Perjantain lepopäivän jälkeen juoksin pitkiksen lauantaina. Kilsoja kertyi mukavasti 19 km ja juoksu tuntui melko hyvältä. Keskivauhti oli 5:14/km, joten tavallista reippaammin lenkki sujui. Kuusi viimeistä kilsaa olivat lenkin nopeimmat. Näistä kolme ensimmäistä menivät hieman päälle viiden minuutin kilsavauhdilla ja viimeiset kolme alle viiden minuutin vauhtia. Tällä kertaa pitkis oli viikon paras treeni ja olo oli varsin hyvä lenkin jälkeen :)

Ma: Vaunulenkki 7,2 km, 45 min, 6:20/km
Ti: Vaunulenkki 9,4 km, 60 min, 6:22/km
Ke: Lepo
To: VK 1 ja 2: 4x2km, 4:47-4:30/km + verkat
Pe: Lepo
La: PK pitkä: 19 km, 1:39, 5:14/km
Su: Lepo
yhteensä 46,6 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti