maanantai 17. heinäkuuta 2017

TREENIVIIKKO 28/2017

Viime viikko oli melko onnistunut treeniviikko. Aloitin kuitenkin kahdella lepopäivällä, koska maanantaille ja tiistaille oli luvannut lämmintä keliä. Kävelemässä kävin, mutta juoksusta pidin siis lepoa. Keskiviikkona juoksin vauhtikestävyystreenin. Kuusi kilsan vetoa sujui melko kivasti ja verryttelyjen kanssa koko treenin pituus oli 11,6 km. Lue lisää täältä.

Torstaina juoksin koiran kanssa pitkästä aikaa poluilla. Oli lämmin päivä ja koira kävi useamman kerran pulahtamassa, joten viisi kilsaa sai tällä kertaa riittää. Lyhyydestään huolimatta lenkki oli kiva eikä edellisen päivän vauhtitreeni painanut jaloissa yhtään. Pitääpä yrittää poluille pian uudestaan.

Perjantaina juoksin pitkän lenkin, joka oli tällä kertaa normaalia mäkisempi. Suuntasin vaihteeksi Jynkänvuorelle ja siellä juoksin latupohjia pitkin eli mäkiä ylös alas. Noin puolet lenkistä taittuikin metsässä ja tämä oli kivaa vaihtelua pelkille asfalttilenkeille. Juoksu kulki kivasti ja vasta viimeisillä kilsoilla tuntui hieman jaloissa. Mittaa lenkille kertyi 18,1 kilsaa ja aikaa meni 1:47.


Lauantaina pidin lepopäivän ja sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa perus- ja vauhtikestävyyttä yhdistelevän treenin. Alkuun ja loppuun juoksin 20 minuuttia pk:ta ja näiden välissä vauhtikestävyyttä myös 20 minuuttia. Päivä oli taas lämmin, mikä meinasi välillä hieman käydä voimille, mutta melko hyvin treeni kuitenkin sujui. VK osuuden keskivauhti oli 4:41/km ja kilsoja kertyi 4,3km. Koko treenin pituus oli 11,7 ja keskivauhti 5:07/km.

Ma ja ti: lepoa
Ke: VK2 6x1km, 4:23-4:33/km  +  verkat 2x2km
To: Polkulenkki koiran kanssa: 5 km, 37 min, 7:27/km
Pe: PK pitkä 1:47, 18,1 km, 5:54/km
La: Lepo
Su: PK 20min+VK1 20 min(4:41/km)+PK 20 min, 11,7 km, 5:07/km
Yhteensä n. 46,4 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti