sunnuntai 13. elokuuta 2017

TREENIVIIKKO 32/2017

Takana on melko hyvä treeniviikko, juoksin neljästi ja tämän päivän lenkkiä lukuun ottamatta treenit olivat hieman vauhdikkaampia. Ensimmäistä kertaa kilsoja kertyi noin 50 km. Ei vielä mikään hirveä määrä, mutta mulle tässä tilanteessa aika hyvä.

Tiistain vauhtitreenissä tuntui, että vauhdit olisivat menneet hieman eteenpäin. Juoksin ensin 30 minuuttia VK1 alueella ja sen perään neljä kilsan vetoa. VK1 osuus meni melko helposti ja vauhti oli hieman aiottua reippaampaa (4:42/km). Kilsan vedot kävivät sitten jo enemmän voimille, mutta tavoitevauhteihin päästiin niissäkin ilman liian kovaa yrittämistä. Kolme ensimmäistä vetoa juoksin VK2 alueella (4:32/4:29/4:29/km) ja viimeisen juuri ja juuri MK alueella (4:21/km). Koko treenin pituus oli 13,8 kilsaa, kun vetojen välissä palauttelin pari minuuttia ja verryttelyä kertyi kaksi kilsaa.

Torstaina juoksin kympin aerobisen kynnyksen tuntumassa (4:56/km).  Nyt ei kulkenut niin hyvin kuin tiistaina, mutta kyllä tuolla vauhdilla pystyy aina kympin vetämään.

Perjantaina pidin viikon kolmannen lepopäivän ja lauantaina juoksin taas reippaamman treenin: VK1 20 min + VK2 15 min + MK 1km. Etukäteen treeni ei vaikuttanut pahalta, mutta kyllä se aika paljon voimille kävi. VK1 osuus meni taas ihan ok, mutta VK2 osuus alkoi lopussa tuntua pitkältä ja etenkin tuo viimeinen kilsa tuntui rankalta. Vauhdit kuitenkin toteutuivat tavoitteiden mukaisesti, ensimmäinen osuus 4:49/km, seuraava 4:34/km ja viimeinen kilsa 4:16/km. Verkkojen ja palautteluhölkkien kanssa koko treenin pituus oli 12.2 km.

Tänään juoksin tavallista kevyemmän pitkiksen, mikä teki hyvää lauantaisen vauhtitreenin jälkeen. Ensin juoksin koiran kanssa poluilla 47 minuuttia ja sen jälkeen jatkoin lenkkiä itsekseen 45 minuuttia. Metsäosuus teki hyvää hieman väsyneille jaloille ja juoksu tuntui paljon helpommalta kuin yksin juostu tieosuus. Pitääpä jatkossakin siirtyä palautteluhölkille metsään, kun se tuntui väsyneissä jaloissa paljon paremmalta.


Ma: Lepo
Ti: VK1 30 min, 6,4 km, 4:42/km + VK2 3x1km, 4:29-4:32/km + MK 1km, 4:21/km + verkat 2km
Ke: Lepo
To: PK 10,2 km, 50 min, 4:56/Km
Pe: Lepo
La: VK1 20 min, 4,2 km, 4:49/km + VK2 15 min, 3,3km, 4:34/km + MK 1km, 4:16/km + verkat 3,3 km
Su: PK polkujuoksu koiran kanssa 47 min, 6 km, 7:47/km + PK 45 min, 8 km, 5:34/km
Yhteensä: n. 50 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti